sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Pöytäkoristeet häihin: Kattauskokeiluja vol. 2




Uskoisin, etten ole ainoa morsian, joka pyörittelee useita eri hääteemoja mielessään ja valinnan vaikeus on suuri. Edellisessä Talvimorsian -tekstissä esittelin valitsemani kattauksen ja nyt käyn läpi muut vaihtoehdot, joita oli ihan pakko päästä kokeilemaan, jotta voisin olla varma, että valintani on meille oikea. 


Lähimpänä meidän lopullista hääkattaustamme on tämä hieman rustiikkisempi vaihtoehto, josta kuva alla. Värimaailmasta löytyvät juutti, puu, pahvi, norsunluu, kerma ja raikas kukkien vaaleanvihreä. Sävyt ovat pehmeitä ja maanläheisiä ja epäluonnolliset sävyt on karsittu pois. Juuttikaitaliinan ja vaalean kapeamman pitsiliinan yhdistelmä luo ihanaa maalaisromanttista tunnelmaa ja antaa pohjan koko kattaukselle. Yhdistävänä tekijänä pienemmissä yksityiskohdissa jatkuvat erilevyiset pitsinauhat sekä juuttinaru. Tähän teemaan sopivat upeasti myös erilaiset pienet liitutaulut. Plaseeraukseen ja pöytäohjelmiin on valittu käsittelemätön pahvi ja lautasliinoiksi kauniin raikasta valkoista. 


Toinen kattaus, jota halusin kokeilla, rakentui teemavärini vaalean roosan ympärille, mutta oli hieman yksinkertaistetumpi ja raikkaampi. Roosaa pitsiliinaa somistaa samansävyinen koristehelminauha, jota raikastaa vaaleanvihreä helminauha sekä norsunluun väriset yksittäiset koristehelmet. Kukkina tässä on yksittäiset kauniit ruusut niin korkeissa ja kapeissa maljakoissa, että ne eivät estä luontevaa seurustelua. Kauniina yksityiskohtana ovat pienillä sydänpyykkipojilla kiinnitetyt koristeleikatut sydänpaikkakortit lasinreunoissa. Raikkaanvalkoinen jatkuu pöytäliinasta lautasliinoihin, astioihin ja menukortteihin. Menut on jaettu jokaiselle erikseen ja niitä koristaa hauska lintupariskunta, jossa toistuvat väriteeman roosa ja vaaleanvihreä. Tämä kattaus osoittaa, että pienelläkin somistamisella syntyy kaunis ja juhlava lopputulos, voisi sopia ihanasti vaikkapa keväthäihin.

 

Romantiikkaa rakastavana en voinut olla kokeilematta mennen ajan fiiliksiä talonpoikaisen maalaisromanttisen näkökulman lisäksi myös 20-luvun hengessä. Kattauksen lähtökohdaksi valikoitui upeasti läikkyvä norsunluunvärinen satiinikaitaliina romanttisen maitokahvin värisen pitsikaitaliinan alla – tätä yhdistelmää kuvaa täydellisesti sana ylellinen! Yksityiskohtina koristehelmet pöydällä, pienillä sydänpyykkipojilla kiinnitetyt koristeleikatut sydänpaikkakortit lasinreunoissa ja tyylikkäät helmiäisshampanjan väriset Rosette -konfeteilla koristetut menukortit täydentävät kokonaisuuden. Pehmeä norsunluun sävy jatkuu geometrisesti taitelluissa lautasliinoissa ja kynttilöissä. Kullan sävyiset hääkarkit sopivat kauniisti koristehelmien joukkoon tai tarkasti aseteltuina lautasliinojen päälle, tyylikäs osa kattausta molemmilla tavoilla! Aika ihana vintage –häätunnelma, joka sopii jokaiseen vuodenaikaan.


Ripaus kultaa tuo kattaukseen lisää glamouria kynttiläpurkkien ja suklaasydänten muodossa. Tässä kattauksessa pitsikaitaliina ja luonnonkukat otettiin pois ja niiden tilalle laitettiin koemielessä kerman värinen Deluxe-ruusuköynnös.



Lopuksi tilan kauniit punatiiliseinät houkuttelivat vielä kokeilemaan kattausta, jonka väripaletista löytyvät tiilen, poltetun oranssin, okran, meripihkan, pellavan ja kullan sävyjä. Perinteiset kukat korvautuivat hehkuvan oransseilla vaahteranlehtiköynnöksellä, josta rakentui upea koriste kieputtamalla joukkoon kullan sävyisiä koristehelminauhoja ja organzakaitaliinaa. Lisäksi tähän voisi sopia vielä runsautta tuomaan pöydälle ripotellut yksittäiset vaahteranlehdet. Värikkäälle kokonaisuudelle rauhallisen pohjan antaa juuttikaitaliina valkoisella pöytäliinalla. Näyttävä kattaus usein vaatii, että jokin somiste nousee hieman muita ylemmäs, joten kukkien puuttuessa kynttilöiksi valikoituivat pitkät poltetun oranssin väriset antiikkikynttilät, joiden lämmin sävy jatkuu myös pystyyn taitelluissa lautasliinoissa. Kattauksen viimeistelevät kultaiset kynttilänjalat ja tuikkukipot sekä meripihkansävyissä säkenöivät timantin muotoiset paikkakortinpidikkeet. Lopputulos hehkuu upeissa ruskansävyissä ja sopisi aivan ihanasti syyshäihin!

 





Tässä sama kattaus vielä valkoisilla lautasliinoilla.



 Mielessäni pyörineet kattausvaihtoehdot läpikäyneenä pysyn edelleen alkuperäisessä somistusajatuksessani. Vaalea roosa, pehmeä valkoinen, juutti, hiekka, kirkas lasi, käsittelemätön pahvi ja helmenhohde ovat kokonaisuutena se minulle kaunein ja mieluisin. Maalaisromanttinen, paino sanalla romanttinen, kuvaa lopputulosta ehkä parhaiten. Paljon kynttilöitä tuomassa lämpöä, hallittu määrä yksityiskohtia tekemässä kattauksesta näyttävän, kauniita kukkia sekä pitsejä tuomassa herkkyyttä ja ripaus puuta, pahvia ja juuttia luomassa sopivaa kontrastia ja maanläheisyyttä kokonaisuuteen.  Tuskin maltan odottaa, että pääsen viikon päästä toteuttamaan lopullisen kattauksen hääpäivääni varten!



Maalaisromanttisten häiden koristeet ja kattaustarvikkeet: 

Syyshäiden koristeet ja kattaustarvikkeet:

Vintagehäiden koristeet ja kattaustarvikkeet:

torstai 5. tammikuuta 2017

Talvihäät tulossa: Hääkattauksen testailua juhlatilassa



Olemme valinneet hääpaikaksemme Tampereen Haulitehtaan, joka on kauniisti vanhaa kunnioittaen remontoitu ja jo sisään astuessa toivottaa tervetulleeksi ilmapiirillään. Vanhat rosoiset punatiliset seinät, mustat rautaiset yksityiskohdat ikkunoissa ja katossa sekä suuret tulisijat juhlatilan molemmissa päissä luovat ihanan lämminhenkisen tunnelman ja sopivat täydellisesti maalaisromanttiseen talvihääteemaamme. Päätöksen juhlatilasta vahvisti lupa polttaa siellä kynttilöitä, toisin kuin monissa muissa paikoissa. Olemme nähneet tilan noin vuosi sitten varatessamme sen, joten päätin häästressiä lieventääkseni käydä paikanpäällä suunnittelemassa kattausta ja koristelua.

 

Tilan ollessa itsessään jo melko näyttävä, kohdistan eniten huomiota koristelussa pöytiin ja niiden kattaukseen. Pöytäliinojen sävyä mietittyäni päädyin valkoiseen kuten suurimmassa osassa juhlia päädytään – valkoisen helppo saatavuus ja sen tuoma raikas pohja kattaukselle ratkaisivat päätökseni. Koska somisteet ovat melko läpikuultavia ja hentoja, valitsin myös lautasliinan väriksi valkoisen, jotta se ei yllättävän suurena kappaleena vie värillään huomiota muusta kattauksen somistuksesta. Valmiiksi valitsemani vaalean roosanväriset pitsiset kaitaliinat luovat utuisuudellaan hienon kontrastin rosoiseen punatiileen sopien silti kauniisti yhteen. Kun vielä astiat ovat valkoista, kirkasta lasia ja hopeanväristä metallia, ovat lähtökohdat kunnossa yksityiskohtien suunnitteluun.


Somisteistani suurimpia ovat kynttiläpurkit, joten aloitin sommittelemalla niitä kaitaliinalle eri määriä sekä kukkien kanssa että ilman hakien sopivaa kokonaisuutta. Pelkissä kynttilöissäkin on oma viehätyksensä niiden hehkuessa monilukuisena lämmintä valoa lasipurkeissa, mutta kaunein kokonaisuus mielestäni syntyi lopulta yhdistämällä pari rustiikista kynttiläpurkkia ihanaa herkkyyttä tuovan kukkakimpun kanssa, jonka maljakkona toimii maalaisromanttiseen teemaan sopiva mini maitopullo. Näin jäi hyvin tilaa vielä a-muodossa seisoville menu/ohjelma -korteille, joissa jatkuu ajanpatinan ja pitsin yhdistelmä. Koekattauksen kukkakimppu nousee kauniisti muun somistuksen yläpuolelle, mutta seurustelua ajatellen lopulliset kimput haluan sittenkin hieman matalammaksi ja vihreän sävyn talvisen harmaavihreäksi lisäämällä kimppuun murattia.

 

Pienimmät yksityiskohdat viimeistelevät kattauksen, joten asettelin helminauhoja kaitaliinalle koristeiden joukkoon sitomaan niitä yhdeksi kauniiksi kokonaisuudeksi. Valitsin helmiksi koristehelminauhat, jotka kieppuvat ilmavasti siimassa sulautuen kauniisti muihin somisteisiin ja kokeilin niitä sekä valkoisena että roosanvärisenä. Värivalintani osui omaksi yllätyksekseni pitsiliinan kanssa samaa sävyä olevaan roosaan, jonka olin ajatellut hukkuvan saman värin vuoksi pitsiin. Helmet kuitenkin erottuivat hyvin ja kokonaisuus oli harmonisempi samansävyisillä helminauhoilla kuin valkoisilla.


 Lopuksi asettelin kauniisti koristeleikatut sydämen muotoiset paikkakortit vaalean roosan värisillä sydänpyykkipojilla laseihin – ihana yhdistelmä, mutta helmenhohtoiset sydämet jo itsessään näyttävissä paikkakorteissa ovat ehkä hieman liikaa rustiikkisessa teemassani. Onneksi samoja sydänpaikkakortteja löytyi myös pienellä viillolla varustettuina, joten saan ne pysymään lasinreunassa itsekseen ihastuttavana yksityiskohtana. 

 


Koekattaus on toteutettu neljän hengen pöytään, mutta todennäköisesti teen häihin kahdeksan hengen pöytiä, jolloin sekä somistukselle että vieraille jää hieman enemmän tilaa ja kokonaisuudesta tulee yhtä aikaa käytännöllinen ja kaunis. Lopputulokseen olen niin tyytyväinen, että en koe juhlapaikan kaipaavan juurikaan muuta somistusta – sama koristelu jatkuu vieraspöytien lisäksi lahjapöydässä, tarjoilupöydissä sekä morsiusparin pöydässä lisänään vain ehkä muutama teemaan sopiva viirinauha. Koska kattaus ei aiheuttanutkaan lisästressiä, hankin sen muuten pienellä lisäaskartelun tarpeella: nostelin kynttiläpurkkeja pois tieltä ikkunalaudalle ja totesin, että nehän sopivat sinne täydellisesti – ja ikkunalautoja riittää! Nyt sitten kerään pika-aikataululla lisää lasipurkkeja ja yritän tuplata alkuperäisen määrän parissa viikossa, jotta saan koko juhlatilan loistamaan kauniissa kynttilänvalossa.




Ihanat juhlakoristeet ja häätarvikkeet häihisi löydät verkkokaupastamme: 

www.decorahouse.com


Kukat kuvausrekvisiitaksi saatiin Tamperelaiselta Kukkakauppa Mehitähdeltä.