keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Helppo lahjaidea juhliin: tuunattu koristepuu




Koristepuut ovat hurmaavan kaunis yksityiskohta juhlien somistuksessa. Katja on kirjoittanut aiemmin siitä, miten näitä puita voi käyttää koristelussa, lue täältä.

Koristeluideoiden lisäksi puut ovat kaunis ja yksilöllinen lahja hääparille, synttärisankarille tai esimerkiksi tupareita viettävälle.






Tein tämän kaunottaren lahjaksi parhaalle ystävälleni. Siitä muodostui hänen onnenpuu. Kortteihin kirjoitin hauskoja ja koskettavia ajatuksia, joihin ystäväni kertoikin palaavansa aina silloin, kun tarvitsee voimaa. Hän myös viestitti myöhemmin itkeneensä onnenkyyneliä
puuta katsoessaan ja tekstejä lukiessaan. Tuntui mahdottoman kivalta, että pystyin tuomaan lisää onnea tavalliseen arkiseen kesäpäivään.

Korttien kääntöpuolelta löytyi niin omia "runoja" kuin laulujen sanoja sekä tsemppiviestejä. Tämä oli lahja ystävälle, joka muutti uuteen kotiin. Se oli myös kesäinen ystävälahja, sillä eihän lahjan antamiseen aina tarvita suurta juhlapäivää.




Oksilla roikkuvat kortit ovat DecoraFramen tuotteita. Näistä korteista löytyy täydelliset tekstit hetkeen kuin hetkeen. Kortit on ripustettu juuttinarun ja verhonipsujen avulla.


Tällaisen puun voisi antaa häälahjaksi. Kirjoita kortteihin muistoja morsiamesta ja sulhasesta, rakkausrunoja tai hauskoja toivotuksia yhteiseen elämään. Puu muuntuu helposti myös rahapuuksi. Lahjatilin kartuttaminen on ollut jo vuosia mielestäni äärettömän hyvä häälahja, mutta puun avulla sen voisi toteuttaa persoonallisesti. Ripusta vaikka häälahjaraha vitosen seteleinä puun oksille, pakkaa puu sellofaaniin ja liitä mukaan onnittelukortti.





Koristepuita on Decora Housen valikoimissa useita erilaisia: mustia, valkoisia, hopeita ja glitterillä ehostettuja. Valitse sopiva lahjansaajan mukaan!

 Ihanaa kesää blogin lukijoille ja lahjaideoita miettiville <3 !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti