Näin kaamoksen keskellä on hyvä aika alkaa suunnittelemaan tulevien kevät- tai kesähäiden teemavärejä, ellet ole sitä vielä tehnyt! Saat samalla hieman piristystä tähän pimeyteen, sillä ensi vuoden häiden kuumimmat trendivärit ovat ihanan hempeitä tai reippaan raikkaita. Pantonen kansainvälinen väri-instituutti on julkaissut kevään 2016 muotivärit jo aiemmin syksyllä, ja häiden trendivärit mukailevat näitä väriyhdistelmiä. Pantonen värijärjestelmää käytetään maailmanlaajuisesti
eri teollisuudenaloilla, esim. vaatesuunnittelijoiden keskuudessa.
Pantone julkisti 10 trendiväriä, ja esittelen tässä postauksessa niistä
kuusi, joiden uskon olevan eniten suomalaisten hääparien mieleen. Kaikki trendivärit ja kauniita ideakollaaseja löydät vaikkapa täältä.
kuusi, joiden uskon olevan eniten suomalaisten hääparien mieleen. Kaikki trendivärit ja kauniita ideakollaaseja löydät vaikkapa täältä.
Ensi vuoden hääkoristeiden trendivärit eivät merkittävästi poikkea edellisvuosien väreistä - ne ovat periaatteessa meille hääammattilaisille tuttuja värejä ja väriyhdistelmiä pienellä uudella twistillä, joka tekee niistä tuoreita ja mielenkiintoisia. Ensimmäinen valitsemani trendiväri on "Rose Quartz" eli jo aiemmilta vuosilta tuttu vaalea roosa, johon voi yhdistää esim. harmaata, norsunluuta tai kultaa. Vaalean roosan sävyiset pitsikaitaliinat ja silkkipaperikukat ovat olleet viime kesän ja syksyn Decora Housen suosituimpia tuotteita niin häissä kuin ristiäisissäkin, eikä ihme! Kuvan alla olevista linkeistä pääset suoraan tutustumaan tuotteisiin Decora Housen hääkaupassa.
Vaalea roosa silkkipaperikukka. Roosa koristehelminauha. Paperiviuhkat. Suklaiset pikkusydämet. Ivory helminauha. Candy Bar -koristenauha.
Jos sinua miellyttävät raikkaat värisävyt, miten olisi tämä upea "Limpet Shell", josta tulee väistämättä mieleeni vihertävä merivesi, kotilot ja simpukat. Me Decorassa kutsumme tätä sävyä vedensiniseksi - se on jotakin mintunvihreän ja turkoosin väliltä. Näemmekö siis tänä kesänä suosikkiväri mintunvihreän vaihtumisen vedensiniseksi, se jää nähtäväksi! Jos haluat juhliisi mukaan lämmintä värisävyä, yhdistä vedensininen vaaleaan roosaan tai koralliin. Myös kulta ja hopea sopivat hyvin tehosteväreiksi.
Dots and Stripes herkkukartiot. Chevron herkkukipot. Minttu koristehelminauha. Vedensininen silkkipaperikukka. Minttu organzakaitaliina. Polka Dot paperipillit. Chevron lautasliina.
Pidätkö enemmän neutraaleista, maanläheisistä värisävyistä? Tai onko juhlatilasi jo itsessään niin värikäs, että kannattaa valita yleisvaikutelmaa rauhoittavat koristelut? Tässä sinulle vaihtoehto: "Iced Coffee" eli jääkahvi, Cafe Latte tai yksinkertaisesti beige. Jos kaipaat tälle värille lisätehostetta, niin useat värit sopivat tämän kaveriksi. Esimerkiksi vihreä raikastaa mukavasti beigeä väriä, ja saat samalla huipputrendikästä luonnonläheistä ja puutarhamaista tunnelmaa hääjuhlaasi!
Pellavakaitaliina. Cafe Latte pitsikaitaliina. Country Love vieraskirja. Vintage Romance paikkakortit. Hiekansävyinen lautasliina. Omenanvihreä organzapussukka.
Sininen jatkaa edelleen trendivärinä, vaikkei se todella suureen suosioon ole näyttänyt vielä Suomessa nousseen. Nähtävillä kuitenkin on, että suosio on kasvussa häitä ja muita juhlia suunnittelevien asiakkaidemme keskuudessa. Toki merihenkisissä häissä on Navy Blue ollut aina Se ainoa Oikea väri. Ensi kevään trendeissä tummansininen saa hieman kirkastusta, ja tämä "Snorkel Blue" on mielestäni oikein enegrinen ja kaunis vaihtoehto häiden teemaväriksi. Rustiikkista tunnelmaa saat yhdistämällä sinisen sävyjä esimerkiksi suklaanruskeaan. Tai jos olet oikein rohkea, valitset tehosteväriksi tumman oranssin, joka on muuten myöskin Pantonen listoilla!
Satiinikaitaliina. Sininen helmenhohtolahjapussi. Paperiviuhkat. Royal Casali lautasliinat. Paperinenäliinat. Tummansiniset ruusunterälehdet. Tummansininen organzakaitaliina.
Sinisen, lilan ja harmaan eri sävyt ovat olleet aiempinakin vuosina vaihtelevasti pinnalla, ja ensi vuoden trendeissä on havaittavissa mielenkiintoisia yhdistelmiä. Trendiväri "Serenity" on mielenkiintoinen sinisen sävy - se ei ole perinteinen vaaleansininen, vaan enemmänkin siniharmaa tai taivaansininen. Poimin alla olevaan kuvakollaasiin Decora Housen valikoimista tätä sävyä lähimpänä olevia tuotteita. Kun yhdistät taivaansinisen vaikkapa sen vastaväriin vaaleaan koralliin, saat utuisen vesivärimäisen tunnelman juhlatilaan.
Lila puolestaan sekoittuu ensi vuonna harmaaseen, ja trendiväri "Lilac Grey" on lähinnä lilaan taittava harmaa - todella upea värisävy mutta valitettavasti siihen on vaikea löytää juuri oikeansävyisiä somisteita. Lilanharmaata voi yhdistää tummemman violetin ja vaaleamman roosan kanssa, ja ripaus vihreääkin sopii tähän palettiin. Decora Housesta löytyy todella paljon lilan, violetin, purppuran ja roosan värisiä somisteita, joita voit helposti sortata kaupan sivuilla ja valita sinun makuusi sopivimman väriyhdistelmän.
Deluxe ruusuköynnös. Siniset ruusunterälehdet. Sininen helminauha. Ruusutarha lautasliinat. Blue Diamond mukit. Lilat suklaasydämet. Lila koristehelminauha. Polka Dot herkkupaperit.
Loput Pantonen trendivärit ovat "Peach Echo" eli kirkas persikka, "Buttercup" eli täyteläinen keltainen, "Fiesta" eli tumma oranssi ja "Green Flash" eli kirkkaan vihreä. Nämä kaikki ovat todella energisiä, voimakkaita ja iloisia värejä, ja toivottavasti niitäkin näemme ensi vuoden hääjuhlissa!
Löytyykö näistä vaihtoehdoista Sinun suosikkisi?
Tämän bloggauksen kirjoitti Katja Uusikartano, Decora House.
Tämän bloggauksen kirjoitti Katja Uusikartano, Decora House.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti