keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Aikuisten synttärit: Tyylikäs 40 v. syntymäpäiväkattaus vähällä vaivalla!



Kesän juhlien suunnittelu on täydessä vauhdissa monessa perheessä; luvassa on ylioppilasjuhlia, valmistujaisia, häitä ja rippijuhlia, unohtamatta muita merkkipäiviä. Olin itse viime viikonloppuna todella tyylikkäissä ja hulvattoman hauskoissa 40 vuotis-kekkereissä, ja tässä muutamia kuvia päivänsankarin kanssa suunnittelemistamme pöytäkoristeluista. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki, miten pienellä vaivalla ja rahalla voidaan loihtia kaunista juhlatunnelmaa tilaan. Vertaa tätä siihen tilanteeseen, että tilalla olisivat pelkät tyhjät mustat pöydät!




Väreiksi valittiin purppura ja hopea, sillä juhlatilan yksi seinä oli purppuran värinen ja lisäksi nämä olivat päivänsankarin lempparivärejä :) Pöydille levitettiin teemavärien mukaiset organzakaitaliinat, jotka rypytettiin kukka-asetelmien avulla keskeltä. Kaitaliinojen päälle laitettiin somisteeksi koristehelminauhat siten, että hopean liinan päällä on purppura helminauha ja päinvastoin. Ne näyttivät livenä tosi hyvältä! Harmi, että minulla oli vain kännykkäkamera mukana joten kuvien laatu on hieman heikko.

Lautasliinat ja kahviservetit ovat Royal Collection -sarjan purppuraa.




Koska illat ovat vielä pimeitä, laitoimme kaitaliinojen alle valmiiksi palamaan led-tuikkukynttilät. Illan hämärtyessä ne loistivat organzan läpi todella kauniisti. Tässä tilassa ei aitoja kynttilöitä saanut polttaa.





Ulkoterassille tehtiin led-kynttilöistä tällaisia somisteita, joissa veteen upotettiin sinisiä led-kynttilöitä ja hopeaa koristehelminauhaa. Myös valkoisilla led-kynttilöillä saisi samantyyppisen efektin, jos veden värjää haluamansa väriseksi. Jos kaipaat katseenvangitsijoita juhliisi - ulos tai sisätiloihin - niin tässä yksi vaihtoehto. Koristehelminauha kelluu vedessä sellaisenaan, se ei kaipaa juurikaan asettelua. Eri kokoisilla maljakoilla tai tuikkukipoilla saat aikaa upeat somisteet.

Jos olet kiinnostunut eri värisistä upotettavista led-kynttilöistä, niin Decora Housesta on saatavilla niitä tilaustuotteena. Kysy lisää meiltä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti