Pikkuinen synttärisankari oli jo pukeutunut upeaan Frozen
pukuun. Silmät tuikkivat kuin kaksi tähteä ja sydänkin varmaan pompotti aika
tiuhaan tahtiin. Päivänsankaria jännitti.
Päivänsankari odotti tulevia juhlia, lahjoja ja kavereita
mutta myös valmiiksi katettu Frozen
pöytä sai tytön huudahtamaan Ihastuksesta. ”lumihiutaleita! ihanaa, minä olen Frozen prinsessa.” Prinsessa Anna ja Prinsessa Elsa ovat
varmasti tämän talven yksiä suosituimpia satuhahmoja pienten tyttöjen
keskuudessa.
Frozen pöytään kuuluu tietysti Decora Housesta hankitut
talviset Frozen astiat. Jäänsinisen pöytäliinan päälle hankittiin Decora
Housesta vielä ihastuttava vaaleansininen lumihiutale kaitaliina. Pöydän
katseen vangitsijaksi oli laitettu valkoinen koristepuu, jossa roikkui lumihiutaleita.
Lumihiutaleiden etsimisessä olikin ongelmia. Joulun jälkeen
lumihiutalekoristeita ei enää löytynytkään mistään. Onneksi apuun tuli Weiste Oy, joka on
suomalainen joulukoristevalmistaja. Ensi syksyn uudet mallit olivat jo tulleet
ja ne olivat täydellisiä Frozen juhliin. Malliston nimikin taisi olla Frozen.
K.A.Weiste oy on Euroopan johtavia ja vanhimpia
joulukoristevalmistajia. Weisteen joulukoristetehtaan historia ja samalla
teollinen valmistaminen Suomessa alkoi jo 1920- luvulla ja perheyritys jatkaa
edelleen. Viennillä on merkittävä asema, sillä yli 80 % tuotannosta toimitetaan
ulkomaille. Vientimaita Weisteellä on viime vuosina ollut noin 35.
Pöytäkattaukseen hankittiin ihanat Frozen ilmapallot.
Vieraita varten oli vaaleansiniset pallot joihin laitettiin lumihiutaleet.
Säihkettä pöytään loi Weisteen turkoosin sininen lumihiutaleilla koristeltu
jouluköynnös ja muutama upea turkoosin eri sävyissä kimalteleva joulupallo.
Kiitokset DMK photographyn Dominika Montonen-Koivistolle,
joka toteutti synttärikuvaukset. Kuvaajan ammattitaito ja iloisuus tarttui
pieneen päivänsankariinkin, joka nautti kuvauksista suunnattomasti. Prinsessan kipeä, poikkimennyt solisluukaan
ei haitannut tahtia, niin hauskaa kuvauksissa oli.
Tälle kevättalvelle on jo bookattu muutamat Frozen synttärit, mutta tulemme varmasti
näkemään niitä useassa kodissa ja kesän suosikiksi tuntuu tulevan Frozenin
Olaf, ihastuttava lumiukko, joka rakastaa kesää.
Vielä piste iin päälle. Sonja Crockford, The Art of Cake
loihti päivänsankarille upean Frozen kakun. Kauniit lumihiutaleet, Elsa ja Anna
olivat todella lapsille mieluisia. Illalla ennen höyhensaarille menoa Pikku
Jääprinsessa söi vielä iltapalaksi lumiukko Olafin pään. Makeita unia!
(Kuva Orchidea)
Satumaisin terveisin, Sonja
Käy tutustumassa koko huikeaan Frozen -tuotevalikoimaan verkkokaupassamme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti