lauantai 19. huhtikuuta 2014

Decora House täyttää 7 vuotta - synttärihulinaa koko viikon 21.-27.4.!


Välillä tuntuu epätodelliselta, että verkkokauppani Decora House on ollut toiminnassa jo seitsemän vuoden ajan - tuntuu että vasta vähän aikaa sitten pähkäilin, mitä ihmettä alkaisin myymään verkossa, mikä kaupan nimeksi tulisi ja miltä se näyttäisi. Tänään voin olla enemmän kuin tyytyväinen valintoihini, sillä kiinnostus ja intohimo juhlien järjestämiseen ja kauniisiin asioihin ei ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin, on mielenkiintoista seurata miten vuosi vuodelta maailmalta saapuu uusia trendejä, juhlateemoja, tuotteita ja ohjelmanumeroita meidän suomalaisten kuluttajien iloksi. Ja miten hääparit, perheenäidit ja muut juhlia järjestävät todella panostavat juhlien tunnelmaan ja koristukseen.

Kuluneet seitsemän vuotta eivät toki ole olleet pelkkää juhlahumua, vaan mukaan on mahtunut niin iloa kuin suruakin, onnistumisia ja pettymyksiä, pieniä kokeiluja ja suuria siirtoja, kovaa työtä ja riskinottoa. Yrittäjyyttä parhaimmillaan ja pahimmillaan.




Mutta se menneistä. Minulla on nyt ilo ilmoittaa, että juhlistamme koko ensi viikon ajan Decora Housen synttäreitä! Ei siis pienesti vaan ISOSTI. 

Tulevan viikon 21.-27.4. aikana on verkkokaupassa joka päivä superalennuksessa yksi kaikkien aikojen suosituimmista tuotteistamme ja sen lisäksi muita tarjouksia ja tuoteuutuuksia. Tarjoukset ovat voimassa myös noutomyymälässämme Lempäälässä Sääksjärvellä, avoinna tiistaisin klo 10-18. Koristeet ja kattaustarvikkeet ensi kesän juhliin on siis aika ostaa nyt!

Päivitämme tänne blogiin ja Facebookiin aina seuraavan päivän synttärialetuotteet, pysythän siis juhlahumussa mukana! 

Synttäriviikko huipentuu 29.4. noutomyymälässä, jossa meillä on vappuisen kupliva tunnelma - simaa, karkkimaistiaisia ja jokaiselle ostoksia tehneelle vappuun liittyvä lahja. Tästä lisää lähempänä.

Ihanaa pääsiäisenaikaa,

toivottelee Katja

- - -

Synttäriviikko on alkanut!

Maanantaina 21.4. on -50% alennuksessa Koristehelminauhojen suosituimmat värit:
valkoinen ja hopea!

Lisäksi kaikki verkkokauppamme kakkukynttilät -40%.






Tiistaina 22.4. on -50% alennuksessa kirkkaat Jäähileet (2,25 €) sekä Minijäähileet (1,25 €).



Lisäksi kaikki Koristepuut -40% niin kauan kuin varastoa riittää! Uutuutena myös tämä upea 120 cm korkea Hopeaglitter-koristepuu.



Keskiviikkona 23.4. on synttärisupertarjouksessa "Pink n Mix" viirinauha, hinta 4,90 € (norm. 9,90 €).




Lisäksi kaikki Timanttikoriste Mixit 7,50 € (norm. 12,90 €) ja ihanat puiset juhlakyltit -40%.




Torstain 24.4. synttäritarjouksessa on kaikkein suosituin silkkipaperikukka, valkoinen 25 cm Pom pom!

Lisäksi kaksiväriset silkkipaperikukat vain 0,75 € / kpl niin kauan kuin varastoa riittää :)



Ja vielä lastusatiininauhat -40 % koko loppuviikon ajan!

Aurinkoista perjantaita! Tänään synttärisupertarjouksessa 10 l pussi kirkasta Jäähilehyytelöä vain 4,90 € (norm. 9,90 €)



Lisäksi KAIKKI lahjapussit -20% - myös uutuudet. Lahjapussimme ovat paperisia tai polypropeenia, ja ne sopivat niin kaverilahjapusseiksi kuin karkkibuffaankin sillä kokoja on useita.


Viikonlopun synttäritarjoukset:

Uutuustuotteemme "Rose" -herkkupaperit, kaikki yksiväriset herkkupaperit viikonlopun ajan -40% (3,50€). Nameille, minimuffinsseille ja muille leivonnaisille sekä koristeeksi kesäiseen tarjoilupöytään!



Lauantain supersynttäritarjouksessa hopeanvärinen Organzakaitaliina -50% (9,5 €) niin kauan kuin varastoa riittää - toimi siis nopeasti!



Synttärit jatkuvat! Sunnuntain 27.4. synttäritarjoukset:

 KAIKKI lautasliinat ja kahviservietit -25% alennettuun hintaan, sekä hääkaupan että juhlakaupan puolella.

KAIKKI kakkukoristeet (hääkakun koristeet, kastekoristeet, ylioppilaskoristeet ym.) -30%, vain tänään!






2 kommenttia:

  1. Hei,
    olen yrittänyt päästä nettikauppaan tekemään ostoksia, mutta sivulle ei pääse vaan tulee tällainen teksti:
    There has been an error processing your request
    Exception printing is disabled by default for security reasons.
    Error log record number: 146788444789

    Mistäköhän mahtaa johtua? Olen kyllä aiemmin päässyt katsomaan sivuja, eli ei pitäisi olla koneesta kiinni.
    Pitäisi päästä pian tilailemaan ristiäiskoristeita... :)

    Riikka

    VastaaPoista
  2. Hei Riikka,

    Meillä oli koko tämän päivän valitettavasti palvelin kaatuneena, siitä johtui tämä virheilmoitus mutta nyt vika on onneksi korjattu - pääsiäispyhien takia kesti näin kauan. Eli nyt voit tehdä tilauksen ja postitamme tuotteet sinulle heti tiistaina :) Pahoittelut tästä!

    t. Katja

    VastaaPoista