maanantai 26. lokakuuta 2015

Halloween vinkkejä ja tarjoiluideoita: Kauhuklinikan pikkujoulut


Huhuu, Halloween on pian täällä taas! Kuluvan viikon aikana ja tulevana pyhäinpäivän viikonloppuna juhlitaan monissa kodeissa, kouluissa ja päiväkodeissa Halloweenia. Jos kaipailet viime hetken vinkkejä koristeluun ja tarjoiluun, niin lukaisepa tämä postaus.

 Päätimme tänä vuonna toteuttaa Halloween-juhlat tietyn teeman mukaisesti. Teemaksi valittiin Kauhuklinikan pikkujoulut eli koko kattaus, koristelut ja meidän puvut valittiin sairaalateeman mukaisesti. Koko pienen klinikan henkilökunta oli kutsuttu mukaan pikkujouluihin eli lääkäri, kirurgi ja kaksi sairaanhoitajaa, joiden lisäksi spesiaalikutsun oli saanut klinikan ainoa henkiinjäänyt potilas.. 

Meidän lapset ovat jo niin tottuneet Halloweenin juhlintaan, etteivät pelänneet yhtään näitä hieman ronskimpia koristeluja ja asuja. Vaikka kyllä 9-vuotias poikani oli aamulla helpottunut, kun keittiössä puuhaili "tavallinen äiti" eikä vampyyrisairaanhoitaja :)




Valitsin Decora Housen valikoimista nämä Luuranko -sarjan kattaustarvikkeet, koska ne NIIN sopivat meidän juhlateemaan! Pöytäliinaksi laitoin vihreän muovipöytäliinan, joka oli ihan täydellisesti leikkaussalin vihreä. Tältä kattauksen raakaversio näytti ennen koristeluja ja tarjoiluja:



Koska yksi istuin jäi vapaaksi pöydässä, siihen laitoimme Luuranko -juhlavieraan, liekö ollut klinikan edesmenneitä potilaita.. Ikkunaa somisti Kauhukartano Happy Halloween -banneri, mustat paperilamput ja ilmapallot, joiden sisälle olin työntänyt punaisena välkkyvät efektivalot. Samat efektivalot laitoin Luuranko -pusseihin ja yöllä näytti todella upealta kun punaiset valot vilkkuivat vuorotellen ikkunoissa ja kattauksessa. Efektivalot näkyvät parhaiten vaalean sävyisissä palloissa.



Kattaukseen tuli myös aitoa tulta, ja tänä vuonna kynttelikön sijasta laitoin kelluvia silmämunakynttilöitä punaisella elintarvikevärillä värjättyyn veteen. Toimii!




Pöytäkoristeina käytin sairaala-aiheisia "somisteita" eli kävin hieman shoppailemassa apteekissa.. Sieltä löytyi mukavasti erilaisia ruiskuja ja neuloja ja omasta takaa meillä olikin muut teemaan liittyvät somisteet, mm. aivot, verinen käsi, irtosormia ja saksia.




Sitten tarjoilupuoleen. Alkudrinkkinä Kauhuklinikan henkilöstölle tarjoiltiin Bloody Maryt (lapsille tomaattimehua), jonka jälkeen klinikan uusi johtaja piti juhlapuheen. 

Menu:


Broilerinnuijia
Nakkisormia
Kiekuraperunoita
Vuohenjuustopunajuuria
Oliosalaattia
Ällösalaattia
Pekoni-homejuusto jalapenoja
Aurajuustotaateleita

Lasten ruokajuomana oli mustaa omenalimua ja appelsiini-colamehua, aikuisilla punaviiniä.

Osa resepteistä on löydetty googlaamalla ja osa tehty omasta päästä. Pääajatuksena oli, että ne näyttävät jotenkin ällöttäviltä tai muuten sairaalateemaan sopivilta. Ruokien valmisteluun kannattaa varata riittävästi aikaa, ja tässä menussa esim. salaatit sekä täytetyt jalapenot ja taatelit voi tehdä jo aamulla valmiiksi, ja kakun edellisenä iltana. Juhla-asuihin ja maskeeraukseen menee kuitenkin aikaa illalla ennen ruokailua, eivätkä lapset jaksa välttämättä odottaa kovin kauaa ruokien valmistumista.









Illan menu kirjoitettiin Kauhukartano -menukorteille, jotka teipattiin yhteen jotta ne pysyisivät pystyssä.





Jälkkäriksi näissä kemuissa tarjoiltiin hämähäkinseittikakkua, vesimeloniaivoja, Omar-sormia ja erilaisia pelottavia irtokarkkeja. Vesimeloniaivoihin löysin idean netistä, ja hetki vierähti kun esikoiseni veisteli ne valmiiksi. Punainen "aivomassa" näkyy hienosti aivokuoren sisältä, aika siisti eikö? Tämä raikas herkku maistui kaikille suolaisten ja todella makeiden tarjottavien jälkeen.








Jälkkäriksi leivoimme Mustan Jaffa -appelsiinkakun, jonka ohjeen löysin täältä. Mustaa appelsiinijaffaa vaan ei löytynyt mistään kaupasta, joten korvasimme sen Hartwallin mustalla omenalimonaadilla. Kakku oli hyvää, mutta pieni kehittämisehdotus reseptiin: pieni luraus jotain likööriä tai rommia kerma-tuorejuustokerrokseen olisi antanut vielä hieman asennetta kakun makuun.

Illan pimetessä kattaus näytti tältä:






Kauhuklinikan tuore johtaja toivottaa kaikille:

Happy Halloween!


Toivottavasti sait ideoita tästä postauksesta ja pääsit mukaan Halloween -tunnelmaan! Saa laittaa kommentteja ja kysymyksiä :)






1 kommentti:

  1. Oi miten karmivan komeat kattaukset ja hieno teematoteutus juhlissanne!

    VastaaPoista