maanantai 14. lokakuuta 2013

Halloween kattaus: karmivaa tunnelmaa kemuihin


Meidän perheessä on vietetty Halloween -juhlia jo reilun kymmenen vuoden ajan ja ilokseni olen huomannut, että tämä tapa on yleistynyt Suomessa huomattavasti viime vuosien aikana. Halloweenit voivat olla lastenjuhlat tai aikuisten juhlat - tai molempia - tärkeintä on hauskanpito, karmiva tunnelma ja ilmassa väreilevä pieni jännitys.
 
Me olemme juhlineet Halloweenia aina koko perheen voimin ja lisäksi kemuihin on kutsuttu tuttavaperheitä lapsineen. Lasten lisäksi myös aikuiset pukeutuvat pelottaviin asuihin ja maskeeraukset tehdään juhlaan sopivalla tavalla. On kyllä vapauttavaa, kun edes kerran vuodessa voi itsekin heittäytyä ihan mihin rooliin tahansa!

Yksi mieleenpainuneista Halloween -muistoista on paikallisen kirjaston Halloween-juhlat, josta kävimme hakemassa tyttäreni kirjoituspalkinnon kauhuaiheisesta novellista. Kesken juhlien varasti  kolme varhaisteini-ikäistä poikaa kylmänviileästi isokokoisen lapsille tarkoitetun Halloween-levykakun takahuoneesta. Kukaan ei lähtenyt heidän peräänsä pimeään yöhön, mutta minäpä lähdin ja näytin suurinpiirtein tältä:


 
Löysin lopulta kakun osittain syötynä ja rikottuna läheisestä rappusyvennyksestä ja sain syyllisten nimet puristettua yhdeltä heidän kaveriltaan, osittain varmaan siksi koska näytin ehkä hieman pelottavalta tai ainakin vinksahtaneelta. Pojat olivat kirjastontädeille tuttuja nuoria ja he lupasivat hoitaa asiaankuuluvat puhuttelut ja rangaistukset pojille. Olipahan jännä lisämauste kesken juhlien!

No niin, sitten asiaan: Tässä bloggauksessa on muutamia kuvia viime vuoden Halloween -juhlistamme ja ensi viikolla kirjoittelen vielä Halloween -juhlien muista koristeluista, tarjoiluista ja ohjelmasta.
 
Mielestäni ehdottomasti paras pöytäliina Halloween -kattaukseen on musta jätesäkki - se näyttää tarpeeksi rohealta, pöytä on helppo siivota juhlien jälkeen ja se on tosi edullinen vaihtoehto. Jos haluat tehdä tyylikkäämmän kattauksen, niin kokeile mustaa koristekuitukaitaliinaapitsiliinaa tai organzakaitaliinaa.
 



 
Pahvilautaset, mukit ja lautasliinat ovat Vampyyri -sarjasta, aika hurjan näköisiä, eikö?






 
Pöydän somisteena voi käyttää esimerkiksi muovista Happy Halloween -nauhaa tai Kurpitsanauhaa. Pöydälle voi omien mieltymysten mukaisesti ripotella vaikkapa kurpitsa-, kummitus-, hämähäkki- tai lepakkokonfettia. Lisäksi kaikenlaiset pikkuötökät ja kauhuaiheiset irtokarkit (pääkallot yms.) ovat kivoja somisteita juhlapöydälle.
 








Kynttilät ovat Must tunnelmantuoja Halloween -juhliin ja niitä täytyy olla mielellään PALJON.
 

 
Nämä kelluvat silmämunakynttilät ovat verisuonineen päivineen aivan nappivalinta Halloweeneihin. Tässä ne kelluskelevat elintarvikevärillä värjätyssä vedessä.






Samaiset kynttilät myöhemmin illalla..



 
Silmämunakynttilät voi laittaa myös yksittäisiin kippohin. Haluaisitko maistella tällaisia herkkuja?



Halloween -juhlien somisteeksi käy mainiosti myös koristepuu, johon voi ripustaa vaikka lepakoita ja kietoa hämähäkinseittiä.



 
Tässä tunnelmia samaisesta pöydästä kaikenlaisten omituisten herkkujen kera.



Oli ihan pakko ottaa kuva Vampyyri-lautasesta ruokailun jälkeen, alkaa melkein itseäkin pelottaa...




 
Jos juhlissa on pienempiä lapsia, kannattaa pöytä kattaa hieman kesymmillä kattaustarvikkeilla, esim. nämä Happy Halloween -muffinivuoat, Kummituslautaset ja Lepakkomukit sopivat kaikenikäisille!





 
Nyt ehtii vielä hyvin tilaamaan kaiken tarpeellisen hirrrrrrveitä Halloween-juhlia varten, ja Decora Houseenkin on tulossa vielä joitakin Halloween-aiheisia täydennyksiä ja uutuuksia 1-2 viikon sisällä.
 
 
Koko Halloween-tuotevalikoima löytyy täältä.
 

 
 

 

1 kommentti:

  1. Ihanaa että löytyy toinenkin halloweenista pitävä!! Marraskuussa isot kemut tulossa ;) Liityin sun lukijaks, liitythän säkin mun :)

    VastaaPoista