maanantai 28. lokakuuta 2013

Halloween koristeet: koristeluideoita Halloween -juhliin

 
Me otettiin lasten kanssa viime viikonloppuna jo hieman varaslähtöä Halloweeneihin, koska kaikki lapseni eli Harry Potter, vankilasta karannut murhaaja ja kauhukissa olivat tuolloin kotosalla. Muuten juhlittiin perinteisen kaavan mukaan, mutta Kauhuhuonetta ei ehditty tällä kertaa rakentaa ja sen tilalla oli ohjelmassa Kauhudisco. Spotifylta löytyy muuten to-del-la pelottavia ääniä ja musiikkia hakusanoilla "Halloween Songs, Scary Sounds, Horror Sound Effects" yms. Alkoi itseäkin hieman pelottamaan muutamat noista..
 
Tässä pari kuvaa meidän Halloween -kattauksesta. Hautakivi toimi hienosti myös pöytäkoristeena, vaikka harkitsinkin aluksi vieväni sen etuterassille. Materiaali on pahvia, joten sateeseen tätä koristetta ei voi laittaa. Näistä voisi tehdä myös hautausmaan, eli muutama tällainen pihalle tai sisälle pystyyn tuettuna esim. kivillä ja pelottava tunnelma on taattu!
 


 
 

 Jos mietit jotain isompaa somistetta juhliisi, niin voin todellakin suositella tätä Happy Halloween -banneria. Koristeen pituus on yli 2 metriä ja sen saa helposti jälleen koottua pieneksi uudelleen käyttöä varten.
 
 

 
Hämähäkinseitti ja hämähäkit ovat ihan MUST Halloween-bileissä, ja yhdestä pakkauksesta riittää useammaksi vuodeksi kun seitin avaa perusteellisesti. Silloin se myös näyttää aidommalta hämähäkinseitiltä. Itse tulin syöneeksi tänä Halloweenina jonkin verran tätä seittiä, koska seitti roikkui keittiön kattolampusta suoraan lautaseni päällä. Ällöttävää, mutta ah, niin Halloweenia.



 
Kattolampunkin voi somistaa joko hämähäkinseitillä tai sitten vaikka tällaisilla muovisilla lepakoilla.
 





Älä unohda myöskään muiden tilojen somistusta teeman mukaisesti. Wc:ssä kävijöiden pelottajaksi on saatavilla esimerkiksi tällaisia Hirviö -tarroja. Nuorin lapseni kyseli huolestuneena, tuleeko tarrat  molempiin vessoihimme, joten lupasin että ei tule ja hän voi huoletta käydä siinä toisessa vessassa. Eli toimii!

 
Eräs somistusidea Halloween -juhliin on lasiin tai peiliin kiinnitettäviä ikkunakoriste. Laita tämä esim. vessan peiliin tuijottamaan tai ulkoikkunaan pelottamaan ohikulkijoita. Koriste on monikäyttöinen.
 
 
 
Juhlatunnelmaa saat loihdittua helposti myös käyttämällä koristeluissa ilmapalloja, mustia silkkipaperikukkia ja erilaisia muovisia sekä silkkipaperista tehtyjä koristenauhoja. Helppoa ja näyttävää!
 
 


 

 


 


 


2 kommenttia:

  1. Oon seurannut jo pitkään tätä sun blogia ja ihania juhla-ja sisustusideoita miten oo kommaillut mitään :D Ihania ideoita! Liityin sun lukijaks, liitythän säkin mun :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis palautteesta :) Tulossa on tänään vielä yksi Halloween -aiheinen postaus!

    VastaaPoista