torstai 24. lokakuuta 2013

Teemahäät mielessä? Häät Marie Antoinette -teemalla!







Teemahäistä tulee yleensä mieleen loppuun asti mietityt ja tiettyjen sääntöjen mukaan loihditut juhlat. Teeman voi toki silotella viimeistä piirtoa myöten ja pyytää juhlavieraita pukeutumaan sen mukaisesti, mutta järjestelyt voi hoitaa myös vain pienellä ripauksella tiettyä fiilistä.



Tietyn aiheen ympärille on helpompi lähteä rakentamaan visuaalista ilmettä ja juhlan kokonaisuutta kuin pelkkien värien varaan. Valitkaa yhdessä teitä miellyttävä teema ja luokaa sitä oma miksauksenne!


Olen ottanut tähän esimerkiksi Marie Antoinette -teeman.

Ensikuulemalta tulee mieleen pinkki, kermakakut, yli-isot mekot, älytön määrä koristeita ja no, söpöily. Sulhasen ei kannata pelästyä Marie Antoinette -nimeä, sillä kokonaisuudesta saadaan tyylikkään kaunis tekemällä pieniä muutoksia. Jo pelkästään mustan värin käyttö lisää eleganttia kosketusta.
Yksinkertaiset pöytänumerolaput tuovat selkeyttä.






Mustat suuret timanttikoristeet (2cm) ovat hillityn näyttävä lisä pöytiin. Ripottele valkoisen liinan päälle muutama sinne tänne ja lisää joukkoon pienempiä mustia koristetimantteja.


 
 
 


Cake popsit ovat kiva lisä karkkibuffettiin, tuomaan hempeää tunnelmaa. Valitse pelkkiä mustia ja valkoisia leivostikkareita saadaksesi yksinkertaisemman ilmeen tarjoilupöytään. Tikkarit voit asetella myös kauniin liinan päälle jolloin niistä saadaan graafisempi elementti buffetpöytään.







Pieniä vinkkejä teeman toteuttamiseen


1. Panosta söpöilyssä herkkubuffettiin mutta koristele pöydät hillitysti.
2. Kontrastit luovat mielenkiintoisia näkymiä juhlatilaan. Modernit ja virtaviivaiset linjat ryhdistävät pitsiä, silkkipaperia ja romanttisia kukkia.
3. Pyytäkää kutsussa vieraita poimimaan teemasta joku heille sopiva pieni juttu. Se voi olla solmion kuviointi, laukku, kengät, hiuskoriste tai kynsilakka.
4. Älä noudata teemaa orjallisesti vaan poimi sieltä sopivat palaset teille.






Marie Antoinette -teema on paljon muutakin kuin värejä. Se on muotoja ja kuvioita sekä asusteita. Se on myös asennetta ja uskallusta. Teemajuhlat kaikkineen tuovat mahdollisuuksia mihin tahansa, kuten ohjelmien ideointiin, esiintyjiin, hääkakkuun, valokuviin. Tee teemasta rohkeasti oman näköinen!








Minttu, musta, pinkki ja valkoinen toimivat tämän teeman juhlissa täydellisesti yhteen. Upeat pompomit on helppo koota ja ne tuovat näyttävyyttä varsinkin suurissa ryhmissä. Kiinnitä pomit juhlapaikan kattoon suoriin riveihin niin, että yhtä väriä on yhdessä rivissä.

Minttu, pinkki ja musta luovat kivan kombon.
Kennopaperipallot näyttävät hurmaavilta karkkibuffetin taustana.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti