lauantai 12. tammikuuta 2013

Häiden teemana syksy

DECORA HOUSEN BLOGIARKISTOSTA
Syksyn upea väriloisto inspiroi useita häidensä koristelua suunnittelevia pareja. Tänä syksynä olemme saaneet nauttia väriloiston lisäksi myös aurinkoisista, kuulaista syyspäivistä. Luonto tarjoaa kauniita koristeita syksyn juhlahetkiin; on pihlajanmarjoja, käpyjä, heiniä ja paljon muita koristeluun kelpaavaa. Pitkän ja kuuman kesän ansiosta myös kehäkukat ja auringonkukat näyttävät vielä kukkivan näin lokakuussa, ainakin täällä Etelä-Suomessa.
Erityisen suosituksi hääpäiväksi on osoittautunut 10.10.2010 – onnittelut kaikille tuolloin vihittäville pareille! Decora Housekin inspiroitui syksystä ja rakensimme pari syksyn väreihin puettua juhlakattausta, jotka eivät vaadi sen suurempaa askartelua. Ensimmäisen kattauksen päävärinä on oliivinvihreä, jota on maustettu vaahteranlehden väreillä; oranssilla ja keltaisella. Koristelussa on vielä aavistus loppukesän lämpöä, vaikka syksyä jo eletäänkin.




Paikkakortteina on käytetty kankaisia vaahteranlehtiä, joihin on kevyesti liimattu nauha pitämään lehti paikoillaan.



Hääkarkeiksi on valittu kultaiset suklaasydämet, jotka on sujautettu organzapussukoihin ja laitettu hauskasti laseihin.



Tuikkukippoina toimivat Prismasta ostetut jälkiruokakipot (1 eur/kpl), jotka on somistettu organzanauhoilla.



Tässä 8 henkilön pöytään tehdyssä koristelussa käytettiin seuraavia Decora Housen tuotteita:
- Organza kaitaliina / oliivinvihreä 2.5 metriä
- Vaahteranlehtiä 25 kpl
- Kultaisia timanttikoristeita 70 kpl, timantin halkaisija 1 cm
- Suklaasydämiä 16 kpl
- Oliivinvihreitä organzapussukoita 8 kpl
- 9.5 mm levyistä organzanauhaa satiinireunalla, väri oliivinvihreä n. 3,3 metriä
Toisen kattauksen tunnelma on jo selvästi syksyisempi, ja päävärinä on sadonkorjuun väri, kulta.


Hääkarkkeina on suklaasydämet organzapussukoissa, ja paikkakorteissa on väriteeman mukaiset kultaiset kehykset.



Tuikkukippojen pohjalle on laitettu somisteeksi kultaisia timantteja. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää kullanvärisiä tai suklaanruskeita jäähileitä.



Tässä 8 henkilön pöytään tehdyssä koristelussa käytettiin seuraavia Decora Housen tuotteita:
- Organza kaitaliina / kulta 2.5 metriä
- Vaahteraköynnös 1 kpl
- Kultaisia timanttikoristeita n. 200 kpl, timantin halkaisija 1 cm
- Suklaasydämiä 16 kpl
- Kultaisia organzapussukoita 8 kpl
- Paikkakortteja kultakehyksellä 8 kpl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti